Valitse sivu

Taloushallinnon laaja-alainen ja vahva substanssiosaaminen ei ole itsestäänselvyys – edes tilitoimistoille

31.08.2020 | Blogi

Taloushallinnon osaaminen voi olla monen tasoista myös tilitoimistoilla joukossa. Suomessa toimii yli neljätuhatta tilitoimistoa. Taloushallinnon ulkoistuspalveluita tarjotessa ydintuote on kaikilla jokseenkin sama. Palveluiden sisällössä, laajuudessa ja laadussa löytyy kuitenkin huomattavia eroja.

Itse taloushallintoalalla kuin myös talouselämää koskevassa säätelyssä tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Toimintaympäristön muutosten lisäksi myös teknologinen kehitys asettaa alan toimijoille uusia osaamisvaatimuksia kiihtyvällä tahdilla. Jatkuva oppiminen ja toiminnan kehittäminen niin organisaationa kuin yksilötasolla on alallamme välttämätöntä.

Tiesitkö, että Suomessa tilitoimiston perustamiseen ei ole minkäänlaisia pätevyyteen liittyviä säädöksiä tai vaatimuksia? Siksi taloushallinnon kumppania valitessa tai vaihtaessa on erityisen tärkeää varmistaa, että kiinnostavalta vaikuttavalta kumppanikandidaatilta löytyy paitsi riittävä ammattitaito, myös edellytykset sen ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Motivoitunut henkilöstö on tilitoimiston toiminnan ydin

Tilitoimiston kestävän, kannattavan ja asiakaslähtöisen toiminnan ydin on vahvan ja laaja-alaisen asiantuntemuksen omaava motivoitunut henkilöstö. Osaamisen kehittäminen ja ylläpito ovat välttämättömiä edellytyksiä kestävän ja kehittyvän tilitoimistoliiketoiminnan rakentamisessa.

Päivittäisessä kirjanpitotyössä vahvalla substanssiosaamisella varmistetaan, että taloushallinto tulee tehtyä oikein: lakien ja asetusten mukaan, virheettömästi ja sovitussa aikataulussa. Kirjanpito, palkanlaskenta, tilinpäätökset, veroasiat ja useat muut taloushallintoon liittyvät asiat vaativat monipuolista säädösten ja lakien tuntemista ja yksityiskohtaista tarkkuutta. Kokeneella ja laatutietoisella tilitoimistolla tehokkaat prosessit tukevat entisestään osaavaa henkilöstöä.

Liiketoiminnan kehityksen näkökulmasta on niin asiakkaan kuin tilitoimiston edun mukaista, ettei taloushallintoa ajatella vain lakisääteisten velvollisuuksien hoitamisena. Pelkän peräpeiliin tuijottamisen sijaan raportteja ja lukuja tulisi käyttää myös eteenpäin katsomiseen, tulevaisuuden suunnitteluun ja taloustiedolla johtamiseen. Ammattitaitoinen taloushallinnon kumppani ei vain täytä taloushallinnon minimivaatimuksia, vaan tukee asiakasyritystä ja auttaa tätä kehittämään liiketoimintaansa.

Taloushallinnon rutiinien automaatio vapauttaa asiantuntijan aikaa yrityksen talouden analysointiin ja kehityksen tukemiseen

Taloushallinnon digitalisaatio ja automatisaatio eivät vähennä taloushallinnon asiantuntijan substanssiosaamisen tarvetta, vaan ennemminkin päinvastoin. Kun rutiinit ja peruskirjaaminen siirtyvät enenevissä määrin robottien työksi, jää ammattitaitoiselle kirjanpitäjälle enemmän aikaa ennakoivaan ja asiakkaan talousjohtamista ja kehitystä tukevaan asiantuntijatyöhön.

Kun kirjanpitäjän aika ei kulu vain tietojen syöttämiseen eri järjestelmiin, alkaa asiantuntijuus ja kirjanpidon lukujen syvällinen ymmärtäminen näytellä aikaisempaa suurempaa osaa taloushallinnon kumppanuudessa. Asiansa osaava ja asiakkaan liiketoimintaan perehtynyt kirjanpitäjä voi esimerkiksi tuottaa tarkempia analyysejä raporteista, pureutua syvemmälle asiakkaan tulokseen ja taseeseen sekä auttaa asiakasta vaikka kassavirran ennustamisessa ja budjetoinnissa. Lisääntynyt ymmärrys tukee asiakasyrityksen liiketoimintaa ja auttaa johtoa yrityksen kehittämisessä.

Taloushallinnon osaaminen ja asiantuntijan laaja-alainen ymmärrys asiakkaan liiketoiminnasta on asiakaslähtöisyyden pohja

Tilitoimisto on usein tärkeä ja pitkäaikainen kumppani, joka parhaimmillaan helpottaa asiakasyrityksen arkea huolehtivalla palvelulla. Kun taloushallinnon kumppanin asiantuntemus ja substanssiosaaminen on vahvaa, asiakasta voidaan palvella yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaan – liiketoiminnan suuntaa ennakoiden.

Asiakasyrityksen etu on usein myös tilitoimiston etu. Taloushallinnon kumppani pystyy tarjoamaan asiakkaalleen erinomaista, asiantuntevaa ja proaktiivista palvelua ainoastaan pitämällä hyvää huolta myös työntekijöistään. Tarjoamalla työntekijöille mahdollisuuksia kouluttautua ja pitää yllä ammattitaitoaan osaaminen pysyy ajan tasalla. Myös etenemismahdollisuuksista huolehtimalla osaava ja motivoinut henkilöstö palvelee asiakkaita ilolla ja ammattitaidolla, vaikka positio talon sisällä vaihtuisikin.

Harkitsetko taloushallinnon  ulkoistamista? Lue oppaasta, mitä kumppania valitessa kannattaa huomioida!

Luotettava tilitoimisto on yksi yrittäjän tärkeimmistä kumppaneista. Lataa opas, jossa kerromme, mistä tunnistat toimivan taloushallinnon kumppanuuden.

Niin ensimmäistä tilitoimistoa kuin uutta taloushallinnon kumppania etsiessä on tärkeää löytää itselleen sopiva kumppani.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille yrittäjille ja liike-elämän toimijoille tueksi taloushallinnon kumppanin valintaan.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan