Valitse sivu

Hyvästit paperilaskuille, uusi verkkolaskulaki mahdollistaa vanhanmallisista laskuista kieltäytymisen

31.03.2020 | Blogi

Lain soveltaminen aloitettiin 1.4.2020. Jos verkkolaskut tai uusi verkkolaskulaki eivät ole sinulle vielä tuttuja, saat tästä kirjoituksesta tietoa siitä, miten varmistat, että laskusi pääsevät perille ja tulevat maksetuksi myös tulevaisuudessa.

Tästä on kyse

Uusi laki hankintayksiköiden ja elinkeinonharjoittajien sähköisestä laskutuksesta – eli tuttavallisemmin verkkolaskulaki astui voimaan 1.4.2019. Sen soveltaminen alkoi vuoden siirtymäjakson jälkeen 1.4.2020. Laki perustuu EU:n verkkolaskudirektiiviin ja ohjaa käytännössä yrityksiä, julkishallintoa ja muitakin toimijoita siirtymään sähköiseen laskutukseen.

Muutoksella tavoitellaan verkkolaskutuksen yhdenmukaistamista ja sitä kautta koko taloushallinnon tehostamista esimerkiksi automaation mahdollisuuksia lisäämällä. Ylikansallinen standardi pyrkii helpottamaan laskutusta myös niissä tilanteissa, joissa laskutettavat osapuolet toimivat eri maissa.

Laki koskee vain elinkeinonharjoittajia, eli sitä ei sovelleta yleishyödyllisiin yhteisöihin. Laki ei myöskään koske sellaisia yhtiöitä, jotka tekevät vain kuluttajakauppaa ja joiden liikevaihto on alle 10.000 euroa.

Merkittävimmät muutokset verkkolaskutuksessa

  1. Julkishallinnolla on EU-direktiivin mukaisesti velvollisuus ottaa vastaan ja käsitellä verkkolaskuja, jotka noudattavat uutta eurooppalaista verkkolaskustandardia.
  2. Julkishallinto sekä yksityiset yritykset voivat uuden lain mukaan vaatia laskut verkkolaskuina. Käytännössä yritykset voivat siis ilmoittaa toimittajilleen, että eivät vastaanota enää esimerkiksi paperisia tai sähköpostin liitteenä lähetettyjä laskuja.
  3. Verkkolaskuilla vaadittavien pakollisten tietojen määrä kasvaa, jos laskun vastaanottaja edellyttää eurooppalaisen verkkolaskustandardin mukaista laskutusta. Mikäli et käytä meidän tarjoamaa verkkolaskutusjärjestelmää, tulee sinun varmistaa ohjelmistotoimittajaltasi, että käytetty sovellus lähettää standardin mukaisia laskuja.
  4. Lain mukaan kuitit rinnastetaan laskuihin, mikä saattaa tulevaisuudessa oikeuttaa yritykset vaatimaan myös kuittinsa sähköisessä muodossa.

Verkkolaskujen vastaanottaminen on palvelevalle ja modernille tilitoimistokumppanille peruskauraa

Vaikka laki ei pakota yksityisiä yrityksiä tai yhdistyksiä ottamaan verkkolaskuja vastaan, ovat ne kuitenkin yksiselitteisesti tätä päivää. Verrattuna perinteisiin paperisiin- tai sähköpostin liitteenä lähetettäviin laskuihin, tekevät standardoidut verkkolaskut laskujen käsittelystä huomattavasti nopeampaa ja niiden vastaanottamisesta varmempaa.

Mikäli haluat velvoittaa toimittajasi lähettämään sinulle jatkossa vain verkkolaskuja siirtymäajan jälkeen, tulee sinun tiedottaa asiasta toimittajillesi ja toimittaa näille ajantasaiset verkkolaskutustietosi. Yhteyshenkilösi auttavat sinua tarvittaessa asiassa. Etenkin taannoisten Postin kirjetoimituksiin liittyvien häiriöiden jälkeen suosittelemme lämpimästi verkkolaskujen vastaanottoon siirtymistä.

Ota verkkolaskut nopeasti ja helposti käyttöösi

Siirtymäaika uuteen verkkolaskulakiin on päättynyt 1.4.2020. Aallon Groupin asiakkaat saavat verkkolaskut helposti ja nopeasti käyttöönsä asiakkaidemme sähköisen taloushallinnon tarpeiden ratkaisemiseksi kehitetyllä Aallon Portin Laskutuksella, josta voit lukea lisää täältä.

Varmista sinäkin, että laskusi kulkevat jatkossakin oikein: Kysy heti omalta kirjanpitäjältäsi verkkolaskujen lähettämisestä ja vastaanottamisesta.

Tunnetko jo Aallon Portin?

Aallon Portti Laskutus on monipuolinen ja vaativiinkin laskutustarpeisiin soveltuva helppokäyttöinen sähköinen laskutusohjelma. Aallon Portti tarjoaa sinulle mahdollisuuden lähettää ja vastaanottaa verkkolaskuja. Mikäli käytössäsi ei vielä ole verkkolaskut, on niihin siirtyminen Aallon Portin avulla vaivatonta.

Haluatko kuulla lisää? Pyydä Aallon Portin esittely!

Kaipaatko tehoa organisaatiosi taloushallinnon rutiineihin?

Sähköinen taloushallinto on avaintekijä organisation taloushallinnon rutiinien tehostamiseen.

Veloituksettomassa oppaassamme kerromme, mitä sähköisellä taloushallinnolla tarkoitetaan, mitä konkreettisia hyötyjä sähköisten työtapojen hyödyntämisellä saavutetaan organisaation taloushallinnossa ja mitä ainakin kannattaa huomioida kun puntaroi eri vaihtoehtoja. Lisäksi käsittelemme oppaassa sähköiseen taloushallintoon liittyviä yleisimpiä virheellisiä uskomuksia ja kysymyksiä.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan