Valitse sivu

Kasvua vai tasaista toimeentuloa? Kokenut tilitoimisto on asiakkaansa tarpeisiin mukautuva kumppani tämän tilanteesta ja tavoitteista riippumatta

30.09.2020 | Blogi

Kaikki yrittäjät eivät unelmoi suurista kasvuaskelista, vaan tavoitteena on hyvä, tasainen toimeentulo. Suuri osa suomalaisista yrityksistä itse asiassa takaavat toimeentulon yrittäjälle ja hänen muutamalle työntekijälle, ilman erityisiä kasvutavoitteita tai laajenemissuunnitelmia.

Taloudellista tasapainoa ja vakaata, turvallista toimeentuloa hakeva yrittäjä saa kokeneelta tilitoimistolta tukea arjen sujuvuuteen ja ennustettavuuteen. Tällöin palvelussa korostuvat hallinnollisten rutiinien toimivuus, ajassa kiinni pysyminen sekä taloudellisen tilanteen- ja kassan hallinta. Näissä luotettava ja kokenut tilitoimisto on arvokas apu.

Jos yritys puolestaan tavoittelee kasvua, voi osaava ja proaktiivinen tilitoimisto olla yksi kasvun keskeisistä tukipilareista.

Kokenut tilitoimisto tarjoaa arvokasta apua moniin kysymyksiin

Yrityksen kasvun myötä päätettäväksi tulee lukuisia uusia asioita ja samalla hallinnollisen työn määrä lisääntyy. Jo kasvutaipaleen alkuvaiheilla yrittäjä voi kohdata itselleen entuudestaan vieraita tarpeita. Näitä voivat olla vaikka erilaisten seurantakohteiden mukaiset raportoinnit tai muut taloudellista tietoa ja sen tulkintaa sisältävät liitedokumentit, joita tarvitaan usein esimerkiksi ulkopuolista rahoitusta hakiessa.

Yksi esimerkki ensimmäisestä tilanteesta, jossa kasvuhakuinen yrittäjä kohtaa hankalampia hallinnollisia tai juridisia kysymyksiä on, kun yritysmuotoa muutetaan toiminimestä osakeyhtiöksi. Tällöin kokenut tilitoimisto on hyvä ja monipuolinen neuvonantaja.

Hyvällä taloushallinnon kumppanilla on vahva substanssiosaaminen ja se tuntee sekä asiakkaansa liiketoiminnan että liiketoimintaympäristön. Näin se pystyy tarjoamaan tukea asiakkaansa erilaisiin kasvun ja kehityksen vaiheisiin.

Yrityksen liiketoimintaan tilanteeseen sovitettua palvelua – kokenut tilitoimisto mukauttaa palvelunsa asiakkaan tarpeiden mukaan

Kokeneena ja valtakunnanlaajuisena taloushallintoalan toimijana pystymme vastaamaan monenlaisten yritysten yksilöllisiin palvelutarpeisiin – toimialaan tai yrityskokoon katsomatta. Lisäksi muun muassa keskitetty toimialakohtainen erityisosaaminen, ymmärrys pörssiyhtiöiden lainalaisuuksista, konserniorganisaatioiden taloushallinnosta sekä laaja-alaiset neuvontapalvelumme yritysjuridiikan ja verotuksen osa-alueilta tarjoavat monipuolista tukea asiakkaidemme kasvuun ja kehitystarpeisiin.

Vuosien aikana olemme saaneet olla palvelemassa ja tukemassa kasvuhakuisia yrityksiä pienistä teknologiastartupeista suuriin listayhtiöihin. Tiedämme, mitä nopea kasvu vaatii yritys- ja taloushallinnolta.

Aallon joustava palveluvalikoima mitoitetaankin aina yrityksen kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Huomioimme yhtä lailla esimerkiksi suurten osake- ja pörssiyhtiöiden tiukat raportointiaikataulut kuin toisaalta huolehdimme ja tuemme pienten taloyhtiöiden ja yksinyrittäjien talouden hallintaa.

Meillä myös asiakkaan opastaminen tilitoimiston kannalta rutiinikysymyksissä esimerkiksi puhelimitse sisältyy kuukausipalveluun – monien tilitoimistojen kohdalla näin ei ole.

Hyödynnä rohkeasti kokeneen tilitoimiston ja taloushallinnon kumppanisi osaamista

Tilitoimiston asiakkaan kannattaa rohkeasti hyödyntää omaa taloushallinnon asiantuntijaa. Yhdessä keskustellen selviää, minkälaista tukea oma tilitoimisto voi kussakin tilanteessa tarjota.

Luottamuksellisen taloushallinnon kumppanuuden pohjalta asiakas voi saada arvokasta tukea ja vinkkejä kokeneelta tilitoimistolta, joka on ollut mukana monenlaisten yritysten erilaisissa kasvutarinoissa.

Meille on tärkeää olla tukemassa asiakkaitamme muutosten keskellä. Kokeneet asiantuntijamme auttavat mm. osakasjärjestelyissä, sukupolvenvaihdoksissa, verotussuunnittelussa, konsernitilinpäätöksissä, verottajan ennakkoratkaisuiden hakemisessa ja ulkopuolisen rahoituksen hankkimisessa ja hallinnassa. Neuvontapalveluitamme tuottaa laaja erikoisasiantuntijoidemme verkosto yritysjuridiikan, verotuksen ja taloushallinnon aloilta.

Kiitos kuvasta Razvan ChisuUnsplash

Harkitsetko taloushallinnon  ulkoistamista? Lue oppaasta, mitä kumppania valitessa kannattaa huomioida!

Luotettava tilitoimisto on yksi yrittäjän tärkeimmistä kumppaneista. Lataa opas, jossa kerromme, mistä tunnistat toimivan taloushallinnon kumppanuuden.

Niin ensimmäistä tilitoimistoa kuin uutta taloushallinnon kumppania etsiessä on tärkeää löytää itselleen sopiva kumppani.

Tämä opas on tarkoitettu kaikille yrittäjille ja liike-elämän toimijoille tueksi taloushallinnon kumppanin valintaan.

Opas tilitoimistokumppanin valintaan