Valitse sivu

Tilitoimisto Simo Salonen Oy Oulusta ja Aallon Group Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen yhdistymisestä. Allekirjoitetulla sopimuksella Tilitoimisto Simo Salonen Oy liittyy osaksi aiemmin tänä syksynä muodostettua Aallon Groupia.

Yhdistymisen jälkeen Aallon Groupissa työskentelee noin 210 ihmistä ja sen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa. Yhtiö selvittää mahdollisuutta hakea listautumista First North -markkinapaikalle vuoden 2019 aikana.

Tilitoimisto Simo Salonen Oy jatkaa toimintaansa Aallon Group Oy:n tytäryhtiönä ja sen johto jatkaa tehtävissään. Yhdistymisellä ei ole henkilöstövaikutuksia. Yhdistymisen myötä Aallon pystyy palvelemaan asiakkaitaan paikallisesti myös Oulun alueella.

Aallon Group Oy:n toimitusjohtaja Elina Pienimäki: ”Olen erittäin iloinen, että saamme Simo Salosen yrittäjäjoukkoomme. Tämä toteuttaa strategiaamme laajentua yhdistymällä uusien tilitoimistojen kanssa. Haluamme olla aktiivinen toimija markkinan tulevissa järjestelyissä, minkä vuoksi harkitsemme mahdollisuutta hakea listautumista First North -markkinapaikalle ensi vuoden aikana.”

Tilitoimisto Simo Salonen Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Simo Salonen: ”Meneillään olevan yhdistymisen kautta saamme lisää vahvuutta toimintaamme menettämättä kuitenkaan paikallisuutta tilitoimistona. Aallon Group muodostuu vuosikymmeniä toimineista yrittäjävetoisista tilitoimistoista ja meidän toiminta tulee jatkumaan nykyisellä periaatteella asiakasta palvelevana kasvot omaavana tilitoimistona tässä joukossa.”

Lisätietoja:
Aallon Group Oy
toimitusjohtaja
Elina Pienimäki
puhelin: 040 647 1444
elina.pienimaki@aallon.fi

Tilitoimisto Simo Salonen Oy
hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja
Simo Salonen
puhelin: 040 558 2480
simo.salonen@tilisalonen.fi

www.aallongroup.fi

Aallon Group Oy lyhyesti:

Aallon Group on yksi Suomen suurimmista tilitoimistopalveluiden tarjoajista. Yhtiön juuret kantautuvat pitkälle kotimaisen taloushallinnon historiaan. Konserni tuottaa kattavia digitalisoituja tilitoimistopalveluita sekä tarjoaa asiakkaidensa liiketoiminnan ja yritysjohdon tueksi henkilökohtaisella otteella korkealaatuisia neuvonta- ja asiantuntijapalveluita.

Materiaalit:
Lataa kuva: Elina Pienimäki
Lataa Aallon Group Logo PMS
Lataa Aallon Group logo CMYK
Lataa Aallon Group logo RGB