Valitse sivu

Kiinteistö Oy Kaapelitalo: ”Meille on tärkeää, että taloushallinnon kumppanin osaaminen painottuu kiinteistö- ja rakentamisalalle”

26.05.2021 | Referenssit

Tilitoimistokumppanin vahva rakennus- ja kiinteistöpuolen ymmärrys sekä asiantunteva ja ihmisläheinen palvelu näkyvät Kiinteistö Oy Kaapelitalolle sujuvana arjen pyörittämisenä.

Kiinteistö- ja rakentamisalan kokemus tärkeää tilitoimiston valinnassa

Helsingin kaupungin omistama Kiinteistö Oy Kaapelitalo peruskorjaa ja vuokraa teollisuusrakennuksia taiteen, kulttuurin ja käsityön toimijoiden tarpeisiin. Yhtiö hallinnoi kiinteistöjä mm. Helsingin Salmisaaressa, Suvilahdessa ja Vallilassa. Helsingin Kaapelitehtaalla pääpaikkaansa pitävä yhtiö työllistää reilut 20 henkeä, hallinto-, ylläpito- ja huoltotehtävissä.

Ki Oy Kaapelitalon hallintopäällikkö Jaakko Hellén kertoo, että yhtiö on ollut Aallon Groupin asiakkaana vuoden 2019 keväästä saakka.

Taloushallinnon kumppanilta haluttiin nimenomaan rakennuspuolen ymmärrystä ja osaamista, koska alkamassa oli merkittävä hanke, jonka rakennuttajana Kiinteistö Oy Kaapelitalo toimii. Tanssin talo -rakennushankkeen alla kilpailutettiin useita tilitoimistoja.

Aallon Group valikoitui meille taloushallinnon kumppaniksi kilpailutuksen perusteella. Tärkeää Kaapelitalolle oli, että tilitoimiston osaaminen ja kokemus painottui kiinteistö- ja rakentamisalalle. Aallon Group pystyi vastaamaan parhaiten meidän tarpeisiimme”, Hellén sanoo.

Aallon Group -konsernin Keski-Suomen yksikkö Aallon Jyväskylä tuottaa valtakunnallisesti tilitoimisto- ja taloushallintopalveluita räätälöitynä rakennus- ja kiinteistöalan tarpeisiin. Aallon Jyväskylä hoitaa Ki Oy Kaapelitalon tilitoimistopalvelujen tuottamisen.

Saamme Aallon Groupilta kaikki taloushallinnon ja tilitoimiston palvelut, joita tarvitsemme –vastike-, vuokra-, myynti- ja ostoreskontran, palkkahallinnon palvelut sekä kirjanpidon tilinpäätöksineen ja verotukseen liittyvine asioineen”, Jaakko Hellén kertoo.

Sujuva ja ihmisläheinen arki

Aallon Groupin tilitoimistokumppanuus on Hellénin mukaan tuonut mukanaan kaivattua varmuutta taloushallinnon pyörittämiseen.

Sanoisin, että kaikin puolin olemme tyytyväisiä nykyiseen tilitoimistoomme. Aiemmin meillä on ollut hankalampaa saada juuri sellaista palvelua kuin olisimme tarvinneet. Nyt asiat menevät todella sujuvasti”, hän sanoo.

Aallon Groupin nimetyt asiantuntijat hoitavat Ki Oy Kaapelintalon päivittäisiä asioita. Arjen työ Kaapelitalon ja Aallon Groupin välillä sujuu luontevasti sähköisiä järjestelmiä hyödyntäen.

Taloushallinnon päivittäiset rutiinit ovat toimineet todella hyvin ja täsmällisesti. Meidän ihmiset ovat suoraan yhteydessä oman vastuualueensa yhteyshenkilöön Aallon Groupilla. Aineistot toimitetaan yhteisen pilvipalvelun kautta mm. palkanlaskentaa ja kirjanpitoa varten. Tarvittaessa pidämme yhteisiä etäkokouksia tilitoimiston väen kanssa”, Hellén kertoo.

Asiantunteva ja ennakoiva ote luo varmuutta

Kaikki palvelu, jota olemme Aallon Groupilta saaneet, on asiantuntevaa ja erittäin hyvää. Minusta on hienoa, että tilitoimisto pystyy ennakoimaan monissa tilanteissa, ja tämä näkyy meille sujuvana arkena. Usein, ennen kuin tajuan kysyä kuinka jokin asia tulisi hoitaa, tilitoimiston väki on huolehtinut asian jo kuntoon tai ratkaisu on mietitty etukäteen. Koskaan ei ole tarvinnut muistutella mistään tai kantaa huolta yksityiskohdista”, Hellén sanoo.

Ki Oy Kaapelitalolta ollaan lähes päivittäin yhteydessä Aallon Groupin asiakasvastaavien kanssa ja yhteistyöhön ollaan kaikin puolin tyytyväisiä.

Jos Aallon Groupin palvelusta pitäisi mainita pari parasta asiaa, ne olisivat asiantuntemus sekä ihmisläheisyys. Asiantuntemus välittyy turvallisuuden tunteena, että kokonaisuus on varmassa otteessa. Palvelu ei ole kasvotonta vaan aina tuntuu siltä, että Aallon Groupin päässä meitä on vastassa oikea ihminen – se tekee asioinnista mukavaa”, Jaakko Hellén arvioi.

Hallintopäällikkö
Jaakko Hellén
Kiinteistö Oy Kaapelitalo

Opas onnistuneeseen hankelaskentaan

Miten taloushallinnon kumppani voi auttaa taloyhtiön remonttien rahoittamisessa? Lataa veloitukseton opas sähköpostiisi:

Taloyhtiöissä tehtävien remonttien rahoittaminen ja hankkeeseen liittyvä taloushallinto vaatii erityistä osaamista ja huolellisuutta, jotta kaikki yksityiskohdat pysyvät hallinnassa.

Tämä opas kertoo, mitä remontin rahoitukseen tarvittavassa hankelaskennassa on otettava huomioon.

    Opas tilitoimistokumppanin valintaan