Tilitoimisto Helsingissä – Aallon Helsinki
Etelä-Suomen aluetoimistolta:
Tervehdys taloushallinnon huipuilta Helsingistä!
Aallon Groupin Helsingissä toimiva Etelä-Suomen aluetoimisto Aallon Helsinki on tarjonnut tilitoimistopalveluita pääkaupunkiseudulta käsin jo vuodesta 1963 alkaen.
Näin olemme yksi kotimaisen taloushallintoalan pitkäaikaisimmista vaikuttajista. Olemme muun muassa olleet perustamassa alalla vahvan aseman saavuttanutta Taloushallintoliittoa. Luonnollisesti olemme myös Taloushallintoliiton auktorisoitu jäsentoimisto Helsingissä. Keskeistä toiminnallemme on aina ollut korkealaatuinen ja huippuunsa hiottu osaava palvelu, asiakkaan tyytyväisyys ja hänen saamansa hyöty taloushallintonsa ulkoistuksesta.
Laatuun panostava tilitoimisto Helsingissä
Voimme ylpeydellä kehua meillä työskenteleviä taloushallinnon asiantuntijoita alamme huipuiksi. Tästä osoituksena suuri osa Helsingissä vaikuttavasta henkilökunnastamme on suorittanut kirjanpidon tai palkkahallinnon korkealaatuisen osaamisen mittarina tunnetun KLT- tai PHT-tutkinnon. Me myös panostamme jatkuvasti henkilökuntamme kehittämiseen ja kannustamme entistä suurempaa osaa asiantuntijoistamme suorittamaan arvostetut KLT- ja PHT-tutkinnot. Yhtenä konkreettisena kannustustoimena tarjoamme asiantuntijoillemme muun muassa tutkintoihin valmistavat kurssit ja palkallisen lukuloman tenttiä varten.
Toinen palvelumme korkeasta laadusta kielivä seikka on Helsingin aluetoimistollamme käytössä oleva kansainvälisesti arvostettu ja Suomessa erittäin harvinainen ISO 9001 standardin mukainen laatujärjestelmä. Standardoidun laatujärjestelmän avulla kehitämme jatkuvasti toimintaamme, ylläpidämme asiantuntijoidemme osaamista ja prosessiemme sujuvuutta.
Käytössämme on modernin digitaalisen taloushallinnon mahdollistavat nykyaikaiset taloushallinnon tuotantojärjestelmät sekä monipuolisesti valittuihin ohjelmistoihin integroituvat tukisovellukset. Laajan sovellusosaamisen, modulaaristen ratkaisuiden ja integraatio-osaamisemme turvin pystymme varmistamaan, että saatte käyttöönne omaan toimintaanne parhaiten soveltuvan digitaalisen taloushallinnon palvelukokonaisuuden.
Asiakkaidemme koko vaihtelee ammatinharjoittajista ja yhden hengen yrityksistä useita satoja henkilöitä työllistäviin konserneihin ja pörssiyhtiöihin. Yhtiöiden lisäksi palvelemme useita merkittäviä yhdistyksiä ja säätiöitä.
Koko Aallon Groupin asiakaskeskeinen lähestymistapa ja henkilökohtainen palvelumalli sopii jo aikaisempaan toimintatapaamme täydellisesti. Asiakastyytyväisyystutkimuksissa olemme vuodesta toiseen saaneet erinomaista palautetta henkilökuntamme asiantuntemuksesta ja ystävällisestä palvelusta.
Ota yhteyttä ja valitse kokenut ja palveleva tilitoimisto Helsingissä. Kanssamme pääset kokemaan, miltä oman tilitoimiston henkilökohtainen palvelu tuntuu!
Aallon Helsinki sijaitsee Länsi-Pasilassa Esterinportin ja Pasilankadun kulmassa
Aallon Helsinki
00250 Helsinki
Saapuminen omalla autolla
Maksullisia pysäköintipaikkoja on rajoitetusti rakennuksen edessä Esterinportin ajoratojen välissä. Kävelymatkan päästä löytyy myös lukuisia maksullisia parkkihalleja.
Saapuminen julkisilla yhteyksillä
Toimistollemme on hyvin helppo saapua julkisia liikenneyhteyksiä käyttäen. Toimistomme sijaitsee aivan kauppakeskus Triplan vieressä. Kävelymatkaa Pasilan asemalta on vain noin 500 metriä ja vierestä kulkee sekä raitiovaunu että busseja. Parhaiten löydät itsellesi sopivan yhteyden HSL:n reittioppaasta.
Toimipaikan yhteystiedot

Kristiina Timperi
Aluejohtaja
+358 40 540 5249
kristiina.timperi@aallon.fi

Sari Kuula
Hallintojohtaja
+358 40 065 5600
sari.kuula@aallon.fi

Jyrki Siren

Minna Holm

Markku Muraja

Minna Ruuth

Sara Helander
Myyntijohtaja
+358 40 746 8104
sara.helander@aallon.fi

Virva Saarinen

Mari Kauniskangas

Hannamari Niva

Anne Taavila
