Valitse sivu
Aallon Group Oyj jatkaa strategiansa mukaista kasvua liiketoimintakaupalla, jossa Helsingissä toimivan tilitoimisto Tiliamppari Oy:n liiketoiminta liittyy mukaan Aallon Groupiin. Toiminta liitetään osaksi Aallon Etelä-Suomen aluetoimistoa. Osa kauppasummasta suoritetaan Tiliamppari Oy:lle suunnatulla osakeannilla.

AALLON GROUP OYJ Sisäpiiritieto 1.2.2022 klo 9.15

Aallon Group Oyj ja Tiliamppari Oy ovat allekirjoittaneet 1.2.2022 kauppasopimuksen, jonka mukaisesti Aallon Group Oyj hankkii Tiliamppari Oy:n liiketoiminnan. Liiketoiminta siirretään välittömästi sisäisellä liiketoimintakaupalla osaksi Aallon Helsinki Oy:n toimintaa. Kauppa astui voimaan samalla päivämäärällä. Liiketoiminnan siirtohetkeksi on sovittu 1.2.2022. Kauppahinta on 923,8 tuhatta euroa, josta noin 739 tuhatta euroa suoritetaan käteisellä ja loppu noin 185 tuhatta euroa suuntaamalla yhteensä 16 059 osakkeen osakeanti Tiliamppari Oy:lle.

Aallon Group Oyj:n toimitusjohtaja Ari Kelloniemi: ”Olen mielissäni päästessämme julkistamaan seuraavan strategiamme mukaisen kasvuaskeleen Etelä-Suomessa Tiliamppari Oy:n liittyessä joukkoihimme. Tiliamppari Oy:n toimialaerikoistunut osaaminen laajentaa mukavasti toimialaosaamistamme muun muassa arkkitehtitoimistoihin. Toivotan Tiliamppari Oy:n asiantuntijat ja asiakkaat sydämellisesti tervetulleeksi Aallon Groupiin.”

Tiliamppari Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Jarmo Sassali: ”Olen tyytyväinen ja innoissani tekemäämme yritysjärjestelyyn ja sen tarjoamiin uusiin mahdollisuuksiin niin ammattilaisillemme kuin asiakkaillemmekin. Omalta osaltani odotan mielenkiinnolla uutta rooliani osana Aallon kasvutarinaa. Aallon Groupin asiakkaiden ja henkilöstön tyytyväisyyttä korostava toimintakulttuuri on vahvasti linjassa aikaisemmin Tiliampparissa vaalimiemme periaatteiden ja toimintakulttuurin kanssa.”

Vakaata kasvua rakentaneen Tiliamppari Oy:n avainlukuja

Tiliamppari Oy on Jarmo Sassalin vuonna 2016 perustama tilitoimisto. Moderniksi sähköiseksi tilitoimistoksi perustettu Tiliamppari Oy on palvellut asiakkaitaan alusta alkaen digitaalisia taloushallinnon menetelmiä hyödyntäen. Tiliamppari Oy on keskittynyt palvelemaan erityisesti osaamisintensiivisiä toimialoja, joissa harjoitetaan projektiluontoista liiketoimintaa. Yhtiön asiakaskunnassa on runsaasti arkkitehtitoimistoja, joiden toimialaymmärrykseen Tiliamppari Oy on voimakkaasti profiloitunut.

Kaupan kohteena olevan liiketoiminnan liikevaihto tilikaudella 1/2021–12/2021 oli noin 696 tuhatta euroa ja käyttökate noin 196 tuhatta euroa. Edellisellä tilikaudella 1/2020–12/2020 liiketoiminnan liikevaihto oli noin 544 tuhatta euroa ja käyttökate noin 111 tuhatta euroa. Liiketoiminta työllistää yrittäjän lisäksi kolme ammattilaista.

Liiketoimintakaupan yhteydessä ostajalle siirtyvä käyttöomaisuus on noin 8 tuhatta euroa. Siirtyvät henkilökuluvelat ovat noin 17 tuhatta euroa, jotka vähennetään maksettavasta käteisvastikkeesta.

Henkilöstö jatkaa aikaisemmissa tehtävissään ja liiketoiminta yhdistetään Aallon Helsinki Oy:n kanssa

Tiliamppari Oy:n liiketoimintaan kuuluva henkilökunta siirtyy kokonaisuudessaan Aallon Helsinki Oy:n palvelukseen. Henkilöstöstä muodostetaan uusi tiimi, joka jatkaa oman asiakaskuntansa palvelemista Jarmo Sassalin alaisuudessa.

 Tiliamppari Oy:n asiakaskunnassa arkkitehtitoimistoilla on merkittävä rooli. Asiakasportfolio ja siihen liittyvä erityisosaaminen sopii laajentamaan Aallon toimialaerikoistuneen osaamisen palveluportfoliota.

Vaikutukset Aallon Group Oyj:n toimintaan

Yritysjärjestelyllä arvioidaan olevan vähäinen positiivinen vaikutus Aallon Groupin vuoden 2022 liikevaihtoon ja käyttökatteeseen. Järjestelyllä ei ole vaikutusta Aallon Groupin keskipitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiin.

Yritysjärjestely toteuttaa Aallon Groupin kasvustrategiaa ja vahvistaa yhtiön voimavaroja Etelä-Suomessa.

Suunnattu osakeanti

Aallon Group Oyj:n hallitus päätti 31.1.2022 suunnata osakeannin Tiliamppari Oy:lle ehdollisena kauppasopimuksen allekirjoittamiselle. Myyjän merkittäviksi annettavien osakkeiden kokonaismäärä on 16 059. Osakeannin jälkeen Aallon Group Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä nousee 3 857 520 osakkeeseen. Tiliamppari Oy:lle suunnattavien uusien osakkeiden määrä vastaa noin 0,42 prosenttia Aallon Group Oyj:n osakekannasta suunnatun annin jälkeen.

Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on Aallon Group Oyj:n kannalta painava taloudellinen syy, koska suunnattu osakeanti liittyy tässä julkistettuun liiketoimintakauppaan, joka on tarkoituksenmukainen yhtiön kasvustrategian toteuttamiseksi.

Osakkeen merkintähinta on noin 11,505 euroa ja se vastaa Aallon Group Oyj:n osakkeen Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla määräytynyttä kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia (VWAP) liiketoimintakauppaa koskevaa osakeantipäätöstä edeltävien kolmen viikon (10.-28.1.2022) ajalta.

Merkintäaika alkoi kauppasopimuksen allekirjoituksesta. Osakkeet on merkittävä viimeistään 8.2.2022, ellei Aallon Group Oyj:n hallitus pidennä merkintäaikaa. Myyjä maksaa sille merkittäväksi annettavien yhtiön osakkeiden merkintähinnan kokonaisuudessaan luovuttamalla yhtiölle apporttiomaisuutena Tiliamppari Oy:n liiketoiminnan.

Päätös suunnatusta osakeannista perustui Aallon Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 18.3.2021 hallitukselle myöntämään osakeantivaltuutukseen. Valtuutusta voidaan käyttää muun muassa yritysjärjestelyiden toteuttamiseen.

Uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin mahdollisimman pian osakkeiden merkinnän jälkeen, ja ne tuottavat osakkeenomistajan oikeudet sen jälkeen, kun myyjä on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Yhtiö hakee suunnatussa osakeannissa liikkeeseen laskettavien osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Myyjä allekirjoittaa erillisen lock-up- ja panttaussitoumuksen, jonka mukaan osakkeita saa 12 kuukauden aikana liiketoimintakaupan täytäntöönpanosta luovuttaa vain yhtiön hallituksen luvalla.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ari Kelloniemi
puh. 0400 883 371

Hyväksytty neuvonantaja Alexander Corporate Finance Oy
puh. 050 520 4098

———————————————

Tilitoimistoni.

Aallon Group Oyj on työntekijöidensä, asiakkaidensa ja omistajiensa oma tilitoimisto. Tämä strategiamme ydinajatus kulminoituu Aallon sloganiin ”Tilitoimistoni.” Se on rohkea lausahdus, johon tiivistyy se peräänantamaton ylpeys ja tyytyväisyys, jota me kaikki haluamme kokea työnantajaamme, tilitoimistokumppaniamme ja omistamaamme yritystä kohtaan.

Olemme 350 henkeä työllistävä täyden palvelun taloushallinnon kumppani.

———————————————

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
aallongroup.fi