Valitse sivu
Yritysostoilla tuntuvaa kasvua tehnyt tilitoimisto Aallon Group Oyj on sopinut jatkoa 5 MEUR luottolimiittisopimukselle potentiaalisten yritysjärjestelyiden rahoittamiseen.

AALLON GROUP OYJ Yhtiötiedote 26.4.2022 klo 11.30

Aallon Group Oyj:n on uusinut vuonna 2020 solmitun rahoitussopimuksensa 5 MEUR luottolimiitistä Danske Bank Oyj:n kanssa. Luottolimiitti on tarkoitettu yritysostojen rahoittamiseen ja on voimassa seuraavat kaksi vuotta. Limiitistä nostetut luotot on tarkoitus konvertoida 3–5 vuoden velkakirjalainoiksi. Rahoitusjärjestelyyn liittyy tavanomaisia nettovelan ja käyttökatteen suhteeseen sekä velkaantumisasteeseen perustuvia kovenantteja. Nämä sekä sopimuksen muut ehdot säilyivät pääosin ennallaan.

Toimitusjohtaja Ari Kelloniemi: ”Viimeisen kahden vuoden aikana olemme onnistuneet toteuttamaan yritysostostrategiaamme tavoitellun mukaisesti ja päässeet myös hyödyntämään nyt jatkettavaa rahoitussopimusta. Vuoden 2021 aikana teimme yhteensä kahdeksan yritysjärjestelyä, joissa joukkoomme liittyi kanssamme samaa arvopohjaa jakavia toimijoita. Tämän vuoden kuluessa olemme toteuttaneet toistaiseksi neljä yritysjärjestelyä. Haluamme myös jatkossa olla aktiivinen toimija alamme konsolidaatiokehityksessä.”

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Ari Kelloniemi
puh. 0400 883 371

Hyväksytty neuvonantaja Aktia Alexander Corporate Finance Oy
puh. 050 520 4098

———————————————

Tilitoimistoni.

Aallon Group Oyj on työntekijöidensä, asiakkaidensa ja omistajiensa oma tilitoimisto. Tämä strategiamme ydinajatus kulminoituu Aallon sloganiin ”Tilitoimistoni.” Se on rohkea lausahdus, johon tiivistyy se peräänantamaton ylpeys ja tyytyväisyys, jota me kaikki haluamme kokea työnantajaamme, tilitoimistokumppaniamme ja omistamaamme yritystä kohtaan.

Olemme 350 henkeä työllistävä täyden palvelun taloushallinnon kumppani.

———————————————

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
aallongroup.fi