Yrityksen perustaminen
Yrityksen perustamiseen liittyy paljon hoidettavia käytännön asioita sekä monia kysymyksiä ja valintoja. Minkä yhtiömuodon valitsen, mikä on sopiva taso YEL-vakuutukselle, kuinka turvata mahdollisimman hyvät edellytykset yrityksen menestykselle ja toisaalta oma tulevaisuus? Tätä kaikkea ei tarvitse pohtia tai hoitaa yksin. Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä!
Taloushallinnon asiantuntija voi tukea jo yrityksen perustamisvaiheessa
Yrityksen perustaminen on usein pitkällisen harkinnan tulos ja oman unelman tavoittelemisen ensimmäinen konkreettinen askel. Yrityksen perustamiseen liittyy paitsi paljon hoidettavia käytännön asioita, myös suunnittelua ja hyvän pohjan luomista tulevalle liiketoiminnalle. Tulevan yrittäjän mielessä pyörii paljon kysymyksiä: minkä yhtiömuodon valitsen, mikä on sopiva taso YEL-vakuutukselle, onko itselle järkevää nostaa palkkaa vai osinkoa, pitääkö ilmoittautua alv-, ennakonpidätys- tai työnantajarekisteriin? Tätä kaikkea ei tarvitse käydä läpi yksin, vaan on viisasta pyytää heti suunnitteluvaiheessa apua, tukea ja näkemystä asiantuntijalta. Näin luot yritystoiminnan menestykselle ja omalle tulevaisuudelle mahdollisimman hyvät edellytykset heti alussa.
Keskustelukumppaniksi on hyvä ottaa asiantuntija, jonka kanssa voi yhdessä miettiä, millaisia vaihtoehtoja on esimerkiksi yhtiömuodon valintaan tai kuinka omaa tuloa yhtiöstä voi nostaa ja miten eri vaihtoehdot käytännössä vaikuttavat. Samalla voidaan hahmotella järkevää strategiaa tulevaisuuteen, kun vielä ei tiedetä, miten menestynyt yrityksestä tulee. Saat apua myös kaikkiin alkuvaiheessa hoidettaviin käytännönasioihin. Aloitusprosessi on helppo, eikä yrittäjän tarvitse jännittää, jääkö jotain tärkeää hoitamatta. Asiantuntija osaa ammattitaidollaan ja kokemuksellaan huomioida, mitä kaikkea kannattaa heti alkuvaiheessa hoitaa kuntoon. Tarvittaessa voit saada apua esimerkiksi osakassopimuksen laatimiseen.
Olemme tukenasi jo yritystoiminnan suunnitteluvaiheessa ja huolehdimme, että yritystoimintasi perustaminen onnistuu sujuvasti. Kokeneet ammattilaisemme ohjaavat vaihe vaiheelta oikeisiin ratkaisuihin.
Yrityksen perustaminen palveluna sisältää:
- Starttipalaveri, jossa käydään läpi: liiketoimintasuunnitelma, laskelmat ja ajatuksenne yritystoiminnasta. Me sparraamme, haastamme ja ohjeistamme oikean yhtiömuodon valintaan, sekä käymme läpi yritysverotuksen perusteet ja keräämme tiedot perustamisilmoitusta varten.
- Perustamisilmoituksen laatiminen
- Yrityksen rekisteröinti kaupparekisteriin ja Verohallinnon rekistereihin sekä mahdollisiin lisäselvityspyyntöihin vastaaminen
- Tosiasiallisten edunsaajien rekisteröinti
Luo yrityksen menestykselle hyvä pohja huolellisella suunnittelulla heti alussa. Asiantuntijamme neuvovat kaikissa yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä!
Meillä sinua palvelee joukko kokeneita talouden, yritystoiminnan ja juridiikan asiantuntijoita – Ammattilaisemme auttavat kaikissa yrityksen perustamiseen liittyvissä kysymyksissä!
Talouden ammattilaisina ja kumppaninasi meidän tehtävämme on huolehtia, että sinä voit keskittyä olennaisimpaan eli ydinliiketoimintaasi ja sen kehittämiseen. Yrityksen perustamisvaiheessa voimme huolehtia, että perustamisprosessi on helppo ja sujuva, ja mietimme yhdessä järkevät ratkaisut heti alkuun sekä askeleet tulevaan.
Mitä starttipalaverissa käydään läpi ja kuinka voin valmistautua?
Olet varmasti tehnyt jo suunnitelmia yritystäsi varten, joten pääsemme parhaiten alkuun, kun tuot starttipalaveriin mukanasi jo tehdyt suunnitelmat. Voit tuoda mukanasi liiketoimintasuunnitelman ja alustavan budjetin, jos olet sellaiset jo laatinut. Mitään valmista ei kuitenkaan tässä kohtaa tarvitse vielä olla, vaan voimme aloittaa käymällä yhdessä läpi ajatuksesi yritystoiminnasta. Mikäli olet perustamassa osakeyhtiötä tai osuuskuntaa, tulee yrityksen hallitukseen valita 1 – 5 jäsentä. Mikäli varsinaisia jäseniä on vähemmän kuin kolme, tulee lisäksi valita vähintään yksi varajäsen. Jos hallituksessa on useita jäseniä, on sille valittava myös puheenjohtaja. Voit miettiä myös jo mahdollisen toimitusjohtajan sekä tilintarkastajien, prokuristien tai edustamiseen oikeutettujen henkilöiden valintaa, mutta voimme käydä näitä myös yhdessä läpi.
Saat apua ja tukea kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa
Tarvittaessa saat asiantuntijoiltamme apua kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa. Voimme auttaa esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman ja budjettien, osakassopimuksen tai muun kuin vakiomuotoisen yhtiöjärjestyksen laatimisessa. Asiantuntijamme tarjoavat myös syvempää erikoisosaamista vaativaa konsultointia ja neuvontaa esimerkiksi verotukseen, yrityshallintoon, yritysjärjestelyihin tai juridiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Asiantuntijoillamme on suora yhteys kirjanpitäjään ja pääsy tarvittavaan taloushallinnon dataan, jolloin sinun ei asiakkaana tarvitse huolehtia tiedonkulusta. Saat ammattilaistemme näkemyksen, tuen ja neuvot avuksesi – tilanteessa kuin tilanteessa.
Harkitsetko taloushallinnon ulkoistamista? Lue oppaasta, mitä kumppania valitessa kannattaa huomioida!
Luotettava tilitoimisto on yksi yrittäjän tärkeimmistä kumppaneista. Lataa opas, jossa kerromme, mistä tunnistat toimivan taloushallinnon kumppanuuden.
Niin ensimmäistä tilitoimistoa kuin uutta taloushallinnon kumppania etsiessä on tärkeää löytää itselleen sopiva kumppani.
Tämä opas on tarkoitettu kaikille yrittäjille ja liike-elämän toimijoille tueksi taloushallinnon kumppanin valintaan.
